Opiskeluvuosina tutustuin melko perusteellisesti Aila Meriluotoon ja hänen Jante-tuntemuksiinsa, jotka liittyivät lapsuus- ja nuoruusvuosiin Pieksämäellä. Meriluoto taas viittasi Aksel Sandemosen Pakolainen ylittää jälkensä -romaanin Janten lakiin, jonka mukaan kenenkään ei tule kuvitella olevansa millään tavalla erikoinen, ei ainakaan parempi kuin muut. Samastuin vahvasti Meriluotoon ja sitä myötä myös jantelaisuuden kokemukseen.
Ei tehrä tästä ny numeroo, toteaa hämäläinenkin. Kirjoitin jossain varhaisemmassa blogitekstissäni Forssasta Jantena, ja päädyin myös keskustelemaan aiheesta Radio Hämeeseen.
Nyt jantelaisuus alkoi vaivata uudelleen. "Älä luule, että sinä voisit olla jotain." ja "Älä luule, että voisit opettaa meille jotain." Miksi haluamme latistaa toisiamme ja kriittisesti arvioida maaperää, josta juuremme saavat elinvoimansa? Päätin etsiä omat rakkaat paikkani, ikään kuin askelmerkkini, ja miettiä, minkälaisia henkilöitä ja asioita niihin liittyy.
Löysin valtavasti, ja silti tuntuu, että raaputin vain vähän pintaa.
Tarkoitus on vielä jatkaa matkaa. Havahduin esimerkiksi erääseen tiennimeen, ja olenkin yrittänyt selvittää, kuka oli Kustaa Hemmi. Ilmeisesti opettaja. Hemmiä etsiessäni löysin jotain vielä yllättävämpää: suvussani on yksi Suomen Kulttuurirahaston perustamiskeräykseen osallistuneista:
Ilman yritystä möyhentää jantehiiren juuria en olisi löytänyt tätä tietoa. Paitsi, että olen pitänyt sukuani epäpoliittisena, olen pitänyt sitä myös ei-niin-erityisen-sivistyneenä. Nyt ajattelen toisin.
Olen niin onnellinen siitä, Aarne-isosetäni, että olet koululaisena päättänyt lahjoittaa kymmenen markkaa keräykseen. Samaan aikaan olen niin surullinen siitä, etten ehtinyt tätä sinulle sanoa.
Onko elämä siis sittenkin vain kertomuksia ja todellisuus valintaa? Mitä jos unohtaisimme mitätöimisen ja sen sijaan muistuttaisimme muitakin niistä monista kulkijoista, jotka ennen meitä ovat olleet täällä. Se kaikki on ollut totta, ei vain kertomusta.
Jos Lounais-Häme on tuntunut Jantelta, on todellakin aika kääntää uusi lehti.
Päätän nyt valita tämän toisen kertomuksen. Olen kotoisin äärimmäisen hienosta paikasta, ja haluan olla osa sitä jatkumoa. Pakolainen ylittää jälkensä, todella. Tartutko minua kädestä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti