Jantehiiri kurkistaa aidan toiselle puolelle

Voisiko itsensä löytää jostain muualta? Jantehiiri lähti Euroopan toiselle puolelle katsomaan, miten ihmiset Atlantin tuiverruksessa elävät ja miten heidän kulttuurinen kontekstinsa näyttäytyy jokapäiväisessä elämässä. Millaisia ovat Portugalin Jantehiiret?

Lomakoti on hienosti remontoitu ja viihtyisä, mutta samaa ei voi sanoa koko naapurustosta. Alue on kuitenkin suorastaan pittoreski: Ympärillä on autioituvaa maaseutua - kuka on mahtanut olla paikallinen Heikki Turunen tai Ismo Alanko, joka on tätä kaikkea teksteihinsä dokumentoinut? Optimistisesti jokaisen koko lailla loppuun käytetyn talon seinässä on kyltti, joka kertoo tiluksen olevan kaupan.

Mieleni tekisi pelastaa näistä jokaikinen.

Täällä joku perhe on kulkenut huoneesta toiseen. Lämmittänyt takkaa ja keskustellut päivän tapahtumista. Nyt täällä haisee home. Tukipalkit ovat romahtaneet. Lattialle jääneen tonkan on joku kuitenkin kantanut sisään - kenelle?

Kaikissa paikoissa on edelleen elämä läsnä. Päivänsini valtaa kiinteistön seinä kerrallaan, huone kerrallaan. Päivän sini tulee taloihin myös vertikaalisesti, kun taivaasta tulee talojen katto. Mikä siinä onkin, että katot hajoavat ensimmäisenä? Onko niin, että talo karkottaa asukkaansa, koska ilma loppuu kesken?

Kurkistaisitko tänne sisään? 

Jantehiiri on valmis astumaan sisään. Antropologinen ja myös inhimillinen halu ymmärtää, millaista elämä on ollut, ja halu löytää syy sille, miksi se on tullut toisenlaiseksi, kasvaa kasvamistaan näissä miljöissä. Ja ennen kaikkea, miksi nämä ovat myynnissä? Eikö omistajilla tai jälkikasvulla tai muilla perillisillä ole kiinnostusta mahdollistaa näissä paikoissa jatkuvaa elämää? Voisiko Jantehiiri kuvitella olevansa osa tätä jatkumoa?

Voin helposti kuvitella itseni kulkemaan huoneesta toiseen näillä ovilla ja kynnyksillä. Gaston Bachelardin Tilan poetiikassa kyseenalaistetaan liian selkeät ja avarat tilat, ja olen huomannut ajattelevani samoin. On hienoa, jos huoneesta avautuu toinen tila. Aivan parasta on, jos tuo käynti on jollain tapaa salakavalan yllättävä.

Siitä on kyse myös itse elämässä.

Joku täällä on ajatellut samoin eli halu säilyttää vanha on vahva. Ja koska luopuminen on hankalaa, on seinissä oleva maali rippeineen muistutus menneestä ajasta, ei viesti siitä, että seinille pitäisi tehdä jotain.

Puoliksi ehyt vai puoliksi loppuun kulunut? Ajan patina on kaunista, ja aika pitkälle ympärillä oleva yhteisö määrittää, mitä saa olla ja mitä ei.

Jossain kiekuu kukko.

Toiselta puolelta aitaa katsovan Jantehiiren on helppo ajatella, että jos omalla pihalla voi istuskella sitruunapuun alla, mikä vain muu on myös mahdollista.