Tämä vuodenaika, tai erityinen hetki siitä, on minun vuodenaikani. Auringon lämpö hellii olkapäitä ja käsivarsia, ja sen lisäksi, että itse tunnen eläväni, myös luonto elää. Pihlajanlehdet kasvavat kahdessa päivässä, ja jalokiurunkannus avaa kukkansa.
Erityisen tärkeäksi tämä vuodenaika on tullut juuri tässä talossa ja pihassa, jossa olen asunut nyt yhdeksän vuotta. Jokainen kevät on ihme uusi: jännitystä pidellen mietin, mistä päin pihaa heräävät lemmikki ja esikko, ja kuinka paljon heitä tällä kertaa on.
Asun Steninginmäessä, joka on saanut nimensä Mustialan kartanon viime vuosisadanvaihteen puutarhurin mukaan. Tämä alue oli ilmeisesti hänen kokeilutiluksiaan.
Klas Stening on muuttanut toisten multien alle tuohon parin sadan metrin päähän yli puoli vuosisataa sitten.
Kävin haudalla muutama päivä sitten ja kerroin, että Steninginmäessä voidaan oikein hyvin, siitäkin huolimatta, että puita on kaadettu, kotilot ovat löytäneet meidät ja itse toimin saattohoitopuutarhurina. Me kuitenkin välitämme ja huolehdimme puutarhoistamme, pienistä takaiskuista huolimatta.
Omalla pihallani kasvaa paljon myrkyllisiä kasveja. Jalokiurunkannus on myrkyllinen, samoin alppiruusu, kielo ja marjakuusi. Kiinnostavan omasta pihastani tekevät harvinaiset myrkkykasvit, kuten punakoiso. Sinäkö Klas nämä jo aikanaan istutit?
Ylpeä olen tästä, Suomessa vain kolmella paikkakunnalla kasvavasta myrkkyperennasta, jonka nimi toi työkavereilleni mieleen jonkin sairauden. Tässä hän on: skopolia.
Hän on alkukeväisin kukkiva kasvi. Kuvittelin hänen olevan erityisen herkkä, kunnes uskalsin jakaa juurakon, ja nyt hän kasvaa kolmessa kohtaa pihaa - parhaiten tässä valtavan tuijan varjossa. Sinäkö, Klas, hänet tänne toit?
Samastun skopolian kukintoon. Kukkia ilmestyy paljon, mutta niitä ei huomaa, ennen kuin uskaltautuu riittävän lähelle. Ne ovat hitusen alakenossa, melankolisina ja tummanpuhuvina. Ne ovat liian lähelle tunkeutuvalle myrkyllisiä, mutta ne myös nöyrästi katsovat alaspäin. Samaan aikaan niiden kauneus aukeaa vain sille, joka uskaltautuu kohtaamaan ne.
Klas Steningin Kasvitarhakirja on aarteeni. Sieltä luen monista kasveista, joita voin pihaltani löytää, ja monet löydänkin, kuten nämä itseäni miellyttävät: tuhatkauno, kurjenmiekka, pio(o)ni, suopayrtti ja maksaruoho. Lupiinin kasvua olen hitusen yrittänyt hillitä, mutta sen sijaan kissankäpälä ei ole yrityksistäni huolimatta tällä pihalla viihtynyt. Tuletko apuun, Klas?
Minulle Klas Stening vertautuu William Blakeen, joka ihmetteli, loiko sama käsi sekä tiikerin että karitsan. Minä mietin, toiko Stening pihalleni sekä orvokin että skopolian. Kiitän kummastakin, ja palaan rikospaikalle.
Toin Klas, sinulle, orvokin. Kiitos rohkeudestasi ja monista, monista lehtikirjoituksistasi. Yritän omalta osaltani pitää Steninginmäen yhtä kokeilunhaluisena ja kukkivana. Jos se minun tonttini kohdalta edellyttää myös myrkyllisyyttä, olkoon niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti